Kategoria: Kalastus

Huomio: Hauen syömistä koskevat suositukset perustuvat yleiseen tietoon raskasmetalleista, eivätkä ne korvaa viranomaisten ajantasaisia ruokasuosituksia. Tarkista paikalliset ohjeet erityisesti, jos olet raskaana, imetät tai valmistat kalaa lapsille.

Hauki (Esox lucius) on sisä- ja rannikkovesissä elävä petokala, jota tavataan suurimmasta osasta pohjoista Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Suomessa se on vapaa-ajankalastajien toiseksi tärkein saaliskala heti ahvenen jälkeen, kun saaliita mitataan painolla. Tässä artikkelissa kerromme, miten hauen tunnistaa, missä se viihtyy, miten se saalistaa ja kutee sekä miten haukea kalastetaan.

Tehokkaan petokalan rakenne

Hauella on pitkä, solakka ja sukkulamainen vartalo, suuret silmät ja vihreä, keltapilkkuinen suojaväri. Krokotiilimaisen pitkät leuat kätkevät suuren kidan, jossa on noin seitsemänsataa terävää hammasta. Hampaita kasvaa leukaluiden lisäksi suuontelon luissa, kitalaessa ja kieliluussa. Selkä- ja peräevä sijaitsevat lähellä pyrstöä, mikä mahdollistaa yhdessä voimakkaiden lihasten kanssa nopeat syöksyt saaliin kimppuun.

Kyljissä on tavallisesti 7–9 riviä hailakankeltaisia täpliä, vatsa on vaalea ja selkä tumma. Väritys vaihtelee paljon: humuspitoisissa vesissä hauet ovat tummempia, kirkkaissa vesissä vaaleampia. Nuorilla hauilla on täplien sijaan keltaisia pystyjuovia, jotka suojaavat niitä vesikasvien seassa. Naaraat kasvavat koiraita suuremmiksi.

Koko, ikä ja ennätykset

Hauki voi luonnossa elää jopa 30-vuotiaaksi. Nuoret hauet kasvavat nopeasti ja ovat jo ensimmäisenä kesänään noin 15-senttisiä. Normaalisti hauki kasvaa 8–12 senttimetriä vuodessa, suotuisissa oloissa jopa 20 senttimetriä. Naaraan keskipituus on 55 ja koiraan 40 senttimetriä. Suurin Suomessa luotettavasti dokumentoitu hauki oli Iin Oijärvestä verkoilla saatu 18,8-kiloinen yksilö. IGFA:n mukaan suurin koskaan pyydystetty hauki saatiin vuonna 1986 Saksan Grefeernjärvestä, ja se painoi 24,98 kiloa.

Missä hauki viihtyy?

Hauen yleisyyttä selittävät sen vähäiset vaatimukset vedenlaadulle. Se elää matalissa, happamissa ja vähähappisissakin järvissä sekä virtaavissa vesissä ja vähäsuolaisessa Itämeressä. Yleisimmillään hauki on keskiravinteisissa järvissä, ja se viihtyy erityisesti alle neljä metriä syvissä vesissä. Pienet hauet suosivat matalaa vettä, kun taas yli 40-senttiset liikkuvat usein lähempänä syvemmän veden reunaa. Vesikasvillisuudella on suuri merkitys, koska hauki vaanii saalistaan sen suojassa. Kasvu kiihtyy selvästi, kun vesi lämpenee yli 10 asteen.

Näin hauki saalistaa

Hauki on petona opportunisti ja syö sitä kalaa, jota on parhaiten saatavilla. Se suosii runsaslukuisia lajeja sekä hitaita ja heikosti parveutuvia kaloja. Kalojen lisäksi se voi pyydystää pieniä nisäkkäitä, vesilinnunpoikasia ja hyönteisiä. Hauki saalistaa näköaistin avulla valoisaan aikaan, yksin ja yleensä vaanien vesikasvien, kivien tai uppopuiden suojassa. Sopivalla etäisyydellä se jännittää vartalonsa S-kirjaimen muotoon ja syöksyy saaliin kylkeen. Taaksepäin suuntautuneet hampaat tekevät pakenemisen lähes mahdottomaksi.

Kutu keväällä jäiden lähdön jälkeen

Hauki kutee keväällä pian jäiden lähdön jälkeen, kun veden lämpötila on noin 8–12 astetta, yleensä maalis–toukokuussa. Lapissa kutu voi joskus venyä heinäkuulle. Kutupaikat ovat matalia ja kasvillisuuspohjaisia. Mäti levitetään laajalle alueelle, mikä vähentää poikasten välistä ravintokilpailua, ja poikaset kuoriutuvat noin kahdessa viikossa.

Hauen kalastus

Haukea on kalastettu ruoaksi pitkään, ja se on ollut suosittu, koska sitä voi pyytää vaivattomasti ympäri vuoden. Haukea pyydetään pääasiassa verkoilla, katiskoilla, vieheillä, täyillä ja iskukoukuilla, ja myös rysäpyynti ja tuulastus voivat tuottaa hyvän saaliin. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen haukisaalis oli vuonna 2018 noin 6,36 miljoonaa kiloa, josta vapaa-ajankalastajien osuus oli 5,96 miljoonaa kiloa. Vuonna 1999 saalis oli vielä 11,3 miljoonaa kiloa. Suomessa hauen alamitta poistettiin vuonna 1993.

Hauki ruokakalana

Hauki on Suomessa suosittu ruokakala, vaikka jotkut pitävät sitä vähärasvaisena kalana hiukan mauttomana. Isoja haukia pidetään puisevina, ja myytävät hauet luokitellaan kolmeen luokkaan: parhaaseen I-luokkaan kuuluvat alle kaksikiloiset ja III-luokkaan yli neljäkiloiset kalat. Koska hauki on usein ravintoketjun huipulla ja pitkäikäinen, sen elimistöön kertyy raskasmetalleja. Siksi yli kiloisten haukien syömistä ei Suomessa juuri suositella. Lapsille, nuorille ja hedelmällisessä iässä oleville suositellaan haukea vain 1–2 kertaa kuukaudessa, eikä raskaana olevien ja imettävien tule syödä sitä lainkaan.

Hauki suomalaisessa kansanperinteessä

Suomalaisessa mytologiassa hauki yhdistettiin usein kuolemaan, vaikka se oli myös arvostettu ruokakala. Sen uskottiin kulkevan elävien ja kuolleiden maailman välillä esimerkiksi uimalla järven pohjan kautta toiseen maailmaan. Väinämöisellä oli hauen leukaluusta tehty kantele, ja kosintamyytissä Ilmarinen vie Pohjolan emännälle voitonmerkiksi hauen pään. Kaivoihin ja lähteisiin on aikoinaan laitettu niin sanottuja aljohaukia, jotka toimivat suojelevina haltijakaloina ja söivät samalla kaivosta sammakoita.

Lähteet

• Hauki – Wikipedia
• Northern pike – Wikipedia (en)

Ahven (Perca fluviatilis) on Suomen yleisin kalalaji ja maamme kansalliskala. Lähes jokainen kalastusta kokeillut on joskus nostanut vedestä raidallisen, punaevisen ahvenen, oli se sitten mato-ongella laiturin nokasta tai pilkkireissulla jäältä. Tässä artikkelissa kerromme, miten ahvenen tunnistaa, missä se elää, miten se lisääntyy ja millä keinoilla sitä kannattaa kalastaa.

Näin tunnistat ahvenen

Ahven on teräväsuomuinen, yleensä vihreäsävyinen kala, jonka kyljissä on tummia pystyraitoja. Väri vaihtelee lähes mustasta vaalean harmaanvihreään, ja humuspitoisissa tummissa vesissä ahvenet voivat olla ruskeankeltaisia. Raidat mukautuvat veden kirkkauteen: tummassa vedessä raidat ovat haaleampia ja kirkkaassa voimakkaampia. Ahvenen tunnistaa helposti myös puna-oransseista vatsaevistä ja pyrstöstä sekä selkäevän mustasta laikusta.

Kiduskannen luusta sojottaa taaksepäin terävä piikki, joten kalaa käsitellessä kannattaa olla varovainen. Selkäevä on kaksiosainen, ja sen etuosassa on yleensä 14 piikkiruotoa. Nopeasti kasvaneen ahvenen niska voi muodostua jykeväksi ja jyrkästi nousevaksi, ja siksi isoja ahvenia kutsutaan usein kyrmyniskoiksi.

Koko ja ennätykset

Tavallisesti ahven on 15–30 senttimetriä pitkä ja painaa 50–350 grammaa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi tyypilliseksi ylämitaksi 35 senttimetriä ja 1,2 kilogrammaa. Ahvenanmaan Kökarilta vuonna 2010 saatu 2,87-kiloinen ahven on kansainvälisen urheilukalastusliiton IGFA:n rekisterien mukaan maailman suurin urheilukalastusvälineillä saatu yksilö. Ahvenet voivat elää yli 20-vuotiaiksi, mutta tavallisesti elinikä on noin kuusi vuotta.

Missä ahven elää?

Ahvenen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan sisävedet Italiaa ja Espanjaa lukuun ottamatta ja ulottuu Siperiaan saakka. Suomessa ahventa tavataan lähes koko maassa sekä sisävesissä että merialueella. Ainoastaan pohjoisesta käsivarresta se puuttuu. Ahven viihtyy hitaasti virtaavissa joissa, järvissä, lammissa ja Itämeren murtovedessä. Se sietää hapanta vettä paremmin kuin useimmat muut Suomen kalat, mutta jos veden pH laskee lähelle neljää, lisääntyminen ei enää onnistu.

Parvikala ja tehokas lisääntyjä

Ahven on parvikala, joka liikkuu ja etsii ravintoa päivisin parvissa. Yöksi se menee yksin pohjalle kasvillisuuden suojaan lepäämään. Pienet ahvenet syövät eläinplanktonia, mutta iän myötä ruokavalioon tulevat pohjaeläimet ja pikkukalat. Suurimmat yksilöt voivat syödä myös pienempiä lajitovereitaan.

Koiraat tulevat sukukypsiksi 1–2-vuotiaina ja naaraat 2–4-vuotiaina. Ahven kutee keväällä huhti–kesäkuussa, kun veden lämpötila ylittää kuusi astetta. Kalat kokoontuvat kasvillisuuden suojaamaan rantaveteen, jossa naaras laskee limaisen, putkimaisen mätinauhan pohjakasveihin ja oksiin. Yhden naaraan mätimunien määrä voi olla yli 200 000. Poikaset kuoriutuvat 2–3 viikossa 6–7 millimetrin kokoisina. Lisääntymistä voi parantaa upottamalla veteen turoja, mikä on hyödyllistä etenkin taajamien lähivesissä, joista luontaisia kutupaikkoja on hävinnyt.

Ahvenen kalastus

Ahvenen liha on vaaleaa ja maukasta, ja sitä pyydetään sekä ruokakalaksi että urheilukalastuksen saaliiksi. Pyyntitapoja on monia: katiskat, verkot, onkiminen, virvelöinti, pilkkiminen ja perhokalastus. FAO:n tilastojen mukaan ahventa pyydettiin vuonna 2013 yhteensä 28 920 tonnia, ja Suomi oli Venäjän jälkeen toiseksi suurin pyyntimaa 7 666 tonnilla. Luonnonvarakeskuksen mukaan suomalaiset söivät vuonna 2018 keskimäärin 400 grammaa kotimaista ahventa henkeä kohden.

Kalastaja voi hyödyntää ahvenen vuorokausirytmiä:

• Aktiivisimmin ahven tarttuu syöttiin aikaisin aamulla ja myöhään illalla.
• Syksyllä paras syönti voi osua lähemmäs keskipäivää.
• Sameissa vesissä vuorokaudenajalla on vähemmän merkitystä kuin kirkkaissa.
• Syvyys on tärkeä, sillä ahvenparvet vaihtavat syvyyttä esimerkiksi lämpötilan ja tuulen mukaan.

Ahven on ravitsemuksellisesti arvokas ruokakala, sillä siinä on proteiinia, pehmeää rasvaa, omega-3-rasvahappoja ja D-vitamiinia.

Kansalliskala

Ahven valittiin Suomen kansalliskalaksi Kalatalouden keskusliiton vuonna 1994 järjestämässä yleisöäänestyksessä, jossa toiseksi jäi hauki. Suomen luonnonsuojeluliiton Terho Poutasen mukaan ahven on ominaisuuksiltaan perisuomalainen: ”kyrmyniskainen, hitaahko, piikikäs”. On myös arveltu, että Ahvenanmaan nimi juontuisi ahvenesta, ja kala esiintyy useiden paikkakuntien vaakunoissa.

Saalistaja ja saalis

Ahven on itse petokala, mutta se on myös monen muun eläimen tärkeää ravintoa. Englanninkielisen Wikipedian mukaan ahventa saalistavat muun muassa kalasääski, merimetso ja kuningaskalastaja, ja vedessä sen vihollisia ovat hauki ja saukko. Maailmalla ahven on levinnyt myös ihmisen avulla: Uuteen-Seelantiin sitä istutettiin jo vuonna 1868 urheilukalastusta varten, ja sitä on istutettu myös esimerkiksi Australiaan ja Etelä-Afrikkaan. Australiassa ahven on aiheuttanut merkittävää vahinkoa alkuperäisille kalakannoille, ja Uudessa Etelä-Walesissa se on julistettu haitalliseksi lajiksi.

Lähteet

• Ahven – Wikipedia
• European perch – Wikipedia (en)